Musiikkimatkan Joulu tulostettava pdf-kirja – laskutuksella päiväkodeille, yrityksille ja yhteisöille.

14.80

Musiikkimatkan Joulu johdattaa sinut ja lapset iloisen ja tunnelmallisen tekemisen äärelle. Kirja pursuaa jouluisia toimintavinkkejä, jotka eivät juurikaan vaadi ennakkovalmisteluja. Kurkkaa muutama maistiainen kuvien seasta.

Joulun lähestyessä jännitys saa lasten kädet ja jalat vipattamaan, ja siksi Musiikkimatkan jouluisen toiminnan keskiössä ovat leikki ja liike.

Jumpataan tarinallinen tonttujumppa, perustetaan tonttuorkesteri, seikkaillaan kadonneiden lahjapakettien temppuradalla, hypitään puuroa saappaassa, liikutaan tarkkoina ja vikkelinä tonttuina, hiljennytään kuuntelemaan metsän jouluisia tunnelmia, tanssitaan lumihiutaleiden tanssi, etsitään kadonnutta joulumantelia ja keitetään puuroa yhdessä tonttumuorin kanssa.

Musiikkimatkan Joulu sisältää musiikki- ja liikuntaleikkejä, soitinrunoja, kehosoittoja, rytmi- ja piirileikkejä, lauluja ja soittoja. Mukaan on pujautettu myös muutama idea kuvalliseen ilmaisuun. Kirjaan on koottu mukaan yhteensä kahdeksan Musiikkimatkan talvista ja jouluista laulua, jotka avautuvat näppärästi qr-koodien kautta. Laulujen sanat ja nuotit saat ladattavana pdf-nuottivihkona.

Lisäksi kirjan mukana tulee tulostettava Tontturata joulukalenteri, Marika järjesti kirjan harjoitukset mukavasti etenevään järjestykseen joulua kohti.

Saat kalenterin kahdelle sivulle tulostettavana pdf-tiedostona, jolloin siitä tulee A3 kokoinen. Mukana on myös yhden sivun versio.

”Hej , haluamme kertoa että meillä on ollut mahtava joulukuu , kun olemme nauttineet tonttuloruista päivittäin ja tonttujumppaakin on harrastettu. Mahtavaa materiaalia. Hyvää joulua täältä västeråsista.”

Tämä versio materiaalista on tarkoitettu laskutusasiakkaille – päiväkodeille, seurakunnille, yrityksille ja yhteisöille. Saat latauslinkin materiaaliin kun olemme käsitelleet tilauksenne.  Valitse alta haluamasi laskutustapa, ja anna tarvittavat viite ja ohjaustiedot.  HUOM! Kun ostat materiaalin esim. päiväkodille, voit käyttää sitä yhdessä ryhmässä. Jos haluat materiaalin useammalle ryhmälle, niin ostathan sitä niin monta kappaletta kuin on ryhmiäkin.

Tuotteen hinta
Lisäosien hinta
Yhteensä

Tuote sisältää ladattavia pdf-tiedostoja:

– Musiikkimatkan joulu tulostettava pdf-kirja

– Musiikkimatkan joulu nuottivihko tulostettava pdf-tiedosto

– Tontturata tulostettava joulukalenteri

– linkit ja qr-koodit liittyviin lauluihin

 

Musiikkimatkan Joulu sisällysluettelo

Tonttumarssi 5
”Hyvää joulua” -tonttuhippa 5
Tonttujumppa 6
Tonttu Tomera -rytmileikki 6
Herää, herää tonttulapsi -arvausleikki 7
Tonttula – reki – savupiippu – 7
Minne tonttu tepsuttaa? -soitinruno 8
Tonttujen piirileikki Qr-koodi 9
Tontun touhut -rytmileikki 10
Joulutorttu, poro, joulukuusi, kynttilä ja reki -liikuntaleikki 11
Piparit palaa -leikki 11
Tonttu nukkuu -liikuntaleikki 12
Hiipii viisi tonttua -soitinruno 12
Kadonneet lahjapaketit -temppurata 13
Pienten tonttujen jouluyö -laululeikki Qr-koodi 14
Tarkat tontut -musiikkileikki 14
Vikkelät tontut -musiikkileikki 14
Iloiset tontut – kehosoitto 15
Tonttujen askareet -tarinallinen jumppa 16
Puuroa saappaassa -leikki 18
Pikkuisten tonttujen piirileikki Qr-koodi 18
Reen kyydissä -liikuntaleikki 18
Metsän joulu -soitinruno 19
Lumikaupunki -soitinruno Qr-koodi 20
Talvisia tunnelmia -soitinruno 21
Tonttuorkesteri Qr-koodi 22
Joulun taikaa -soitinruno 23
Joulun taikaa -kuvallinen ilmaisu ja soitto 23
Joulun herkkuja -kehosoitto 24
Lumihiutaleiden tanssi 24
Lumihiutaleet -kuvallinen ilmaisu 25
Talven riemuja -laululeikki Qr-koodi 25
Räntämummo -laululeikki Qr-koodi 26
Tonttumuori puuroa keittää -loruleikki 27
Kommer venkkaa, vemmer konkkaa liikunta- ja rytmileikki 27
Joulumanteli-leikki 28
Miltä joulu kuulostaa? 28

 

Kirjasta löytyvät laulut:

1. Tonttujen piirileikki
2. Pienten tonttujen jouluyö
3. Pikkuisten tonttujen piirileikki
4. Lumikaupunki
5. Tonttuorkesteri
6. Talven riemuja
7. Räntämummo
8. Lehmän Joulu

Ominaisuudet

Kirjoittanut: Marika Luokkala, Kuvitus: Luri Luokkala, A4 art size, Nidottu pehmeäkantinen, 32 sivua

Paketin sisältö

Musiikkimatkan Joulu -kirja, 8 joululaulua qr-koodeilla, Ladattava nuottivihko kirjan lauluistaMusiikkimatkan Lumiukko, ja Rekiajelu -joulukortit, Lehmän Joulu – cd-joulukortti

ISBN tunnus:

978-952-69891-4-3

Saatat myös pitää...

Shopping Cart